Olen tässä jo jonkun aikaa harmitellut, että silloin kun en huuliini levitä Bepanthenia, vaan kaipaisin jotain muuta kuin kirkkaanpunaista huulipunaa, sopivaa sävyä ei ole meikkipussistani löytynyt. Tiedossa oli vielä tapahtuma, jossa oletuksena oli näyttää nätiltä ja huulissakin sopisi olla muutakin kuin rohtumia. Vuosi sitten hankin hädissäni samaiseen tilaisuuteen punan (kuvassa ylempi). Se ei sopinut oikein naamani saati huulieni väriin, mutta olipahan edes joku ja jatkojen jälkeen aamuseitsemältä sillä sai näppärästi kirjoitettua viestin nenäliinaan.

Joten suuntasin jälleen tavaratalon kosmetiikkaosastolle. Uskomattoman nopeasti myyjä tulikin kyselemään mitä olin vailla. Kerroin etsiväni tummempaa juhlahuulipunaa, mielummin mattaa sellaista. Sain taas vaikeita lisäkysymyksiä; haluaisinko mielummin kylmän vai lämpimän sävyn sekä mihin tilaisuuteen tämä puna tulisi? Sävystä en osannut sanoa oikein mitään. Tilaisuuteenkin vastasin hyvin ympäripyöreästi. Enhän minä nyt huulipunaa osta yhtä tiettyä tilaisuutta varten! Sitä käytetään niin kauan kuin tavaraa riittää ja päällä on sävyyn suunnilleen sopivat vaatteet. Myyjä esitteli minulle muutaman eri sävyvaihtoehdon ja taisin taas valita sen kolmannen. Eikä ollut edes matta. "Tää on tämmönen kivan juhlava, vähän tommonen kiiltävä." Lisäksi hän sai minulle vielä matkaan huultenrajauskynän. Kassalle päästyäni ostosten summan kuullessani sainkin miettiä itsekseni, että veronpalautukset olivat juuri tulleet. Myyjä ei ollut kertonut, enkä itse tajunnut havainnoida saati kysyä, että käsissäni oli Lancomen ja Giorgio Armanin tuotteet. Hinnat toki sen mukaiset. Päätinkin siis, ettei tarvi moisia ostoksia tehdä ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen. Lisäksi mukaan tarttui vielä huulipunasivellin, joka ei onneksi ollut kovin hintava.

Itse tilaisuus sujui mukavasti, hyvän seuran ja maittavan ruuan merkeissä. Jatkoille päästyämme bongasin, että samassa ravintolassa kanssamme oli itse professori Esko Valtaoja. Olin juuri hankkinut hänen uusimman teoksensa Kaiken käsikirja: Mitä jokaisen tulisi tietää? (Ursan julkaisuja 129. Helsingissä: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2012.) Sekä hänen ja Tampereen entisen piispan Juha Pihkalan kirjan Nurkkaan ahdettu Jumala? Keskustelukirjeitä uskosta ja tiedosta. (Helsinki: Kirjapaja, 2004.) Harmitti, että kirjat olivat kotona, enkä saisi niihin omistuskirjoitusta. Totesin myös, että tällä kertaa mukanani ollut huulipuna oli turhan hintava kynäksi käytettäväksi. Herra Valtaoja sai siis jatkaa iltaansa rauhassa ja minun huulipunaani ei tarvittu tällä kertaa viestien jättämiseen.